Siirry suoraan sisältöön
Auringonnousu järvellä, oranssi taivas jossa vähän utupilviä, taivaanrannassa tummia puita ja sinistä usvaa etualalla pienilaineinen sininen järvenpinta

Taitoa & taidetta Konnevedellä -kilpailu

16.8.2026–28.2.2027

Kilpailun julkistamistilaisuus 6.4.2027 klo 18 Konnevesisalissa, kunnantalolla

Konnevesi on kirkkaiden vesien, metsien ja vahvan paikalliskulttuurin pitäjä – paikka, jossa luonto, kädentaidot, tarinat ja sukupolvien aikana kertynyt osaaminen kohtaavat. Yhdelle Konnevesi merkitsee järvimaisemaa ja hiljaisuutta, toiselle kotiseutua, kesäpäiviä mökillä, paikallista historiaa tai yhdessä tekemistä.

Taitoa & taidetta Konnevedellä -kilpailussa etsitään uusia tapoja kertoa, miltä Konnevesi näyttää, kuulostaa, tuoksuu, maistuu ja tuntuu – ja tehdä nämä kokemukset näkyviksi ja tunnetuiksi myös muille.


Olipa oma Konnevetesi maisema, maku, muisto, taito, tarina tai aivan uudenlainen oivallus, nyt sille on tilaa. Kilpailu kutsuu eri alojen tekijöitä, kokeilijoita ja ideoijia tuomaan esiin oman näkemyksensä Konnevedestä.

Osallistu – idea riittää!

Osallistu valmiilla teoksella tai vasta syntymässä olevalla idealla. Se voi olla käsityö, käyttöesine, leivos, laulu, runo, tarina, leikki, tapahtuma tai jotakin aivan muuta. Kilpailuehdotus voi olla aineellinen tai aineeton, ja sen muoto, toteutustapa, materiaali ja ilmaisukeino ovat vapaat. Tärkeintä on yhteys Konneveteen.

Kerro ehdotuksestasi noin yhden A4-sivun verran ja liitä mukaan tarvittaessa sitä havainnollistavia kuvia, piirroksia, ääntä tai muuta aineistoa.

Kilpailuun voivat osallistua Konnevedellä tai lähialueella asuvat tai mökkeilevät, paikkakunnalta lähtöisin olevat sekä muut Konnevedestä vaikutteita saanee henkilöt ja ryhmät. Kilpailu on suomenkielinen.

Osallistu nimimerkillä 28.2.2027 mennessä joko sähköisesti Webropol-lomakkeella tai postitse Galleria Käpyyn.

Palkinnot ja näkyvyys

Kilpailussa jaetaan yhteensä 600 euroa rahapalkintoina:

1. palkinto 300 €

2. palkinto 200 €

3. palkinto 100 €

Arviointiraati voi harkintansa mukaan jakaa palkintosumman myös muulla tavalla kilpailuehdotusten tason ja luonteen perusteella. Kilpailussa voidaan lisäksi jakaa muita palkintoja tai kunniamainintoja.

Palkitut ehdotukset ja niiden tekijät saavat näkyvyyttä kilpailun omassa viestinnässä. Tuloksista tiedotetaan myös medialle, joten palkituilla on mahdollisuus saada laajempaakin medianäkyvyyttä sen mukaan, miten kilpailua koskevat tiedotteet saavat julkisuutta.

Palkitut tekijät voivat halutessaan saada Elinvoimayhtiö Konneveden Voima Oyltä neuvontaa ja valmennusta ehdotuksensa kaupallistamiseen. Mahdollisesta jatkokehittämisestä, tuotannosta ja kaupallisesta hyödyntämisestä sovitaan aina erikseen tekijän kanssa.

Kilpailun järjestäjä vastaa palkintojen maksamisesta sekä järjestäjälle kuuluvista lakisääteisistä ilmoitusvelvollisuuksista. Palkinnon saaja vastaa palkinnon mahdollisesta veronalaisuudesta omassa verotuksessaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

Arviointi

Arviointiraadissa ovat edustettuina Galleria Käpy, Suomen käsityön museo ja Konneveden kunta. Raati voi tarvittaessa käyttää arvioinnin tukena ulkopuolista erityisasiantuntijaa.

Raati arvioi ehdotuksia kokonaisuuksina kiinnittäen huomiota erityisesti idean omaperäisyyteen, yhteyteen Konneveteen sekä siihen, miten kiinnostavasti ja oivaltavasti ehdotus tuo esiin tekijänsä näkemyksen Konnevedestä.

Kilpailuehdotukset arvioidaan nimimerkillä, eikä osallistujien henkilötietoja toimiteta raadille arvioinnin yhteydessä.

Kilpailuehdotuksia voidaan asettaa esille Galleria Käpyyn toukokuussa 2027 järjestettävään näyttelyyn.

Tarkemmat osallistumisohjeet

Kilpailuehdotus

Esittele kilpailuehdotuksesi kirjallisesti noin yhden A4-sivun mittaisessa kuvauksessa. Kerro omin sanoin:

  • mikä teoksesi tai ideasi on
  • miten se liittyy Konneveteen
  • mitä haluat sillä ilmaista, välittää tai saada aikaan
  • miten idea voitaisiin toteuttaa, jos se ei ole vielä valmis.

Voit halutessasi kertoa myös muista ehdotuksesi kannalta olennaisista asioista ja liittää mukaan kuvia, piirroksia tai muuta ehdotusta havainnollistavaa aineistoa.

Jos ehdotus on aineeton teos tai idea, toimita siitä kirjallinen, kuvallinen, ääni- tai muu esitys, jonka perusteella raati pystyy tutustumaan ehdotukseen ja arvioimaan sitä.

Käytä kilpailuehdotuksessa nimimerkkiä. Älä merkitse varsinaiseen arvioitavaan kilpailuaineistoon nimeäsi tai muita tietoja, joista sinut voidaan suoraan tunnistaa.

Kilpailuehdotuksen toimittaminen

Kilpailuehdotuksen tulee olla perillä viimeistään 28.2.2027.

Voit osallistua sähköisesti Webropol-lomakkeella

tai lähettää kilpailuehdotuksen postitse osoitteeseen:

Taitoa & taidetta Konnevedellä -kilpailu

Galleria Käpy
Kauppatie 68
44300 Konnevesi

Postitse lähetettävän ehdotuksen mukaan liitetään suljettu kirjekuori, jonka päälle kirjoitetaan sama nimimerkki kuin kilpailuehdotukseen. Laita kuoren sisälle nimesi, yhteystietosi sekä lyhyt kuvaus yhteydestäsi Konneveteen.

Sähköisesti osallistuvien henkilötiedot kerätään erillään varsinaisesta arvioitavasta kilpailuehdotuksesta.

Ryhmänä osallistuttaessa ilmoitetaan ryhmän jäsenten nimet sekä yksiyhteyshenkilö, joka vastaa yhteydenpidosta kilpailun järjestäjän kanssa.

Fyysisten teosten toimittaminen, vakuuttaminen ja säilytys

Jos kilpailuehdotukseen kuuluu fyysinen teos, sen voi toimittaa kilpailunjärjestäjälle kilpailuehdotuksen yhteydessä.

Kilpailun järjestäjä ei vakuuta kilpailuun toimitettuja teoksia. Osallistuja vastaa halutessaan teoksensa vakuuttamisesta sekä sen asianmukaisesta pakkaamisesta ja suojaamisesta kuljetusta varten.

Helposti rikkoutuvat teokset sekä elintarvikkeet tulee toimittaa henkilökohtaisesti Galleria Käpyyn torstaina 25.2.2027 klo 14–18.

Elintarvikkeiden mukana tulee toimittaa kirjallisesti valmistuspäivämäärä, ainesosat ja allergeenitiedot, säilytysohjeet sekä mahdolliset muut käsittelyä koskevat erityisvaatimukset.

Myös muiden erityistä käsittelyä tai säilytystä vaativien teosten mukana tulee toimittaa selkeät käsittely- ja säilytysohjeet.

Kilpailuehdotuksen oikeudet ja käyttö

Osallistujan tulee olla kilpailuehdotuksen tekijä tai hänellä tulee olla tarvittavat oikeudet kaikkeen kilpailuun toimittamaansa aineistoon. Osallistuja vastaa siitä, ettei aineisto loukkaa muiden tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia. Ryhmätyössä osallistujat vastaavat yhdessä siitä, että kilpailuun osallistumiseen on kaikkien tekijöiden suostumus.
Palkinnon saaminen ei edellytä teoksen omistus- tai tekijänoikeuksien luovuttamista kilpailun järjestäjälle. Tekijä säilyttää teokseensa kuuluvat tekijänoikeudet.

Osallistumalla kilpailuun tekijä antaa kilpailun järjestäjälle oikeuden esitellä kilpailuehdotusta kilpailuun ja sen tulosten julkistamiseen liittyvässä näyttelyssä sekä kilpailua koskevassa viestinnässä ja markkinoinnissa. Järjestäjällä on näitä tarkoituksia varten oikeus valokuvata kilpailuun toimitettu fyysinen teos ja käyttää siitä otettuja kuvia. Tekijän nimi ilmoitetaan hyvän tavan mukaisesti sen jälkeen, kun kilpailun tulokset on julkistettu.

Aineettomien teosten, kuten laulujen, runojen ja tarinoiden, julkaisemisesta tai esittämisestä kokonaisuudessaan sovitaan tekijän kanssa erikseen. Myös kaikesta muusta kilpailuehdotuksen käytöstä, jatkokehittämisestä, tuotannosta tai kaupallisesta hyödyntämisestä sovitaan tekijän kanssa erikseen.

Fyysisten teosten palauttaminen

Kilpailuun toimitettuja fyysisiä teoksia voidaan asettaa esille Galleria Käpyyn toukokuussa 2027 järjestettävään näyttelyyn. Näyttelyyn otetut teokset palautetaan näyttelyn päätyttyä osallistujan ilmoittamalla tavalla. Ilmoita kilpailuun osallistuessasi, miten haluat teoksesi käsiteltävän kilpailun ja
mahdollisen näyttelyn jälkeen:

  • Noudan teoksen itse. Järjestäjä ilmoittaa noutoajan ja -paikan näyttely päätyttyä.
  • Haluan teoksen palautettavaksi postitse. Järjestäjä vastaa palautuksen tavanomaisista postikuluista. Ilmoita palautusta varten ajantasainen nimi, postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä tarvittaessa pakkaamista ja kuljettamista koskevat erityisohjeet.
  • Teosta ei tarvitse palauttaa. Ilmoita tällöin, saako teoksen hävittää vai haluatko tarjota sitä luovutettavaksi kilpailun järjestäjälle. Teoksen omistusoikeuden mahdollisesta luovuttamisesta sovitaan erikseen järjestäjän kanssa.

Jos teos vaatii kokonsa, materiaalinsa, rikkoutumisherkkyytensä tai muun ominaisuutensa vuoksi erityistä pakkaamista tai kuljetusta, ilmoita siitä kilpailuehdotuksen yhteydessä.

Järjestäjä ottaa tarvittaessa yhteyttä osallistujan ilmoittamiin yhteystietoihin teoksen palauttamista varten. Osallistujan vastuulla on huolehtia siitä, että järjestäjällä on ajantasaiset yhteystiedot.

Kilpailun järjestäjät

Galleria Käpy ry
Konneveden kunta

Kilpailun mahdollistajat

Galleria Käpy ry
Konneveden kunta
Konneveden Elinvoimayhtiö
Suomen Kulttuurirahasto / Keski-Suomen rahasto

Lisätietoja

Hanne Laitinen

galleriakapy@konnevesi.fi

+358407009178

Avoinna syyskuussa

pe 12 – 18

la – su 11 – 15

Aukioloajoissa voi olla poikkeuksia, joista ilmoittelemme erikseen. Myös näyttelyiden ja tapahtumien ajankohdat on ilmoitettu erikseen.

galleriakapy@konnevesi.fi
+358407009178